ystäviä ja norsuja



Eilen törmäsin hankalaan tilanteeseen.
Törmäsin siis sattumalta muutamaan ihmiseen, joiden kanssa olen huomannut väsähtäväni -ja pahasti. Tilanne vain tuli eteeni ja oli tietysti elettävä. Olin ystävän kanssa
liikkeellä, ja "muutama" sana tuli sitten 
jälkikäteen asiasta vaihdettua.

Myöhemmin soitin vielä toiselle ystävälleni, ja kerroin tapahtuneesta. Hän oli aivan järkyttynyt, kun kerroin tilanteesta ja siinä käydystä keskustelusta. Itse olin järkyttynyt lähinnä omasta ahdistuksestani, vaikka olen tosiaan yleensä erittäinkin korrekti ja jaksan oikein hyvin olla ihmisten kanssa.

Olin ja olen edelleen erittäin kiitollinen siitä, että sain "peilata" tuntojani ystäväni kanssa. Kun omassa elämässä on asioita, joiden kanssa on pärjättävä, ja niiden kanssa on opittava elämään. On kuitenkin valtava rikkaus, kun vanha ja luotettava ystävä muistuttaa, mistä olen tullut ja kasvanut, mitä olen läpikäynyt. Kertoo, että kyllä, on hienoa, että pärjäät, mutta, on normaalia, ettet aivan kaikkea meinaa jaksaa.




Tarkoitukseni ei nyt ollut moittia kyseisiä ihmisiä, eikä edes marttyroida itseäni, vaan nimenomaan kiittää ystävistä! Se on minulle aivan valtava asia, että saan aidosti jakaa luotettavien ihmisten kanssa myös niitä elämän kuhmuisia juttuja. 
Isoja ja pieniä.

 Kävin tänään kaupassa. Tällaiset asiat saavat minut aivan pöhkönä ilahtumaan. Norsut kauppakassissa, ja vielä ekologiseen muotoon puettuna! Aijjjettä tykkään.



Olen muuten huomannut, että täällä käy joku lukemassa näitä höpinöitäni! Vähänkö kiva homma, kiitos siitä!
Mukavaa viikon alkua! 💙

-rosalia 

Kommentit

Suositut tekstit