sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

lumisateita ja suurenevia kahvikuppeja



Huomaan, että aivan väkisin
meinaa mennä mieli harmaaksi, kun tuo keli on tuollainen! Yleensä en koskaan purnaa ilmoista, koska sää nyt todellakin on yksi niistä maailman asioista, joihin en voi vaikuttaa. Mutta kun kahtena huhtikuun loppupuolen päivänä olen katsellut tosi sakeaa lumisadetta, niin positiivisuus on ollut vähän haparoiden löydettävissä.

Siksipä kai rosalian runotkin 
tänään oli hiukan synkkä:



Olen ollut nyt erityisen täyden kalenteri orjana kuluneen viikon. Olen saavuttunut kivoja, isoja juttuja, mutta ollut myös aivan rättiväsynyt. Onneksi ensi viikko on edes vähän tyhjempi, vaikka deadlinet sielläkin kurkistelee.
 





Myös yksi lapsista on vuorostaan aiheuttanut harmaita hiuksia. Miten ihminen voikaan olla toisina hetkinä aivan syötävän suloinen, ajatteleva pieni poika, mutta toisina hetkinä aivan vihoviimeisen hermostuttava?? Kun aivan oikeasti tuntuu, etten vain ymmärrä? No, oma rajallisuus pysyy ainakin kirkkaana mielessä. Ja tuon lapsen kanssa on lopulta aina hyvä jutella, on sangen analyyttinenkin, sille päälle sattuessaan.

Ja sitten taas hoksaan, että, niijjjooo, sitähän itsekin olen ja toimin, juuri täsmälleen näin! Osaan olla oikein kiva ja mukava (ihan nättikin joskus), mutta ei ole ollenkaan kovin vaikeaa muistaa niitäkin hetkiä, kun peilistä katselee 13-vuotias kaikkitietävä ja totaalisen joustamaton ... henkilö. Sitä vaan unohtaa ehkä, että lapsetkin ovat ihan vaan tavallisia ihmisiä. <3





Onneksi huomisen kohdalta kalenteri on oikeastaan melkein tyhjä. Otin kirpparipöydän, sitä täytyy hiukan käydä siivoilemassa ja täydentelemässä. Kirppareista voisinkin hei tehdä oman postauksen joskus! Meillä kirpparit ovat olleet jonkunmoinen osa tätä lapsiperhe-elämää. Tosin vähenemässä määrin, kun lapset kasvavat.

Hyvää yötä ja leppoisaa sunuuntaipäivää!
Ai juu, ihana kun olette kommentoineet!

-rosalia

2 kommenttia:

  1. Lapset on niin elämän suola. Välillä ihania ja välillä tulee huolta ja harmaita hiuksia. Elämää kai kaikki.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, elämää ehdottomasti! Sitä riittää, onneksi!

    VastaaPoista