perjantai 28. huhtikuuta 2017

tusina arkisia ilonaiheita, huhtikuussa

Tänä arkisen harmaana, huhtikuisena aamupäivänä olen ehtinyt ilahtua näistä. Esimerkiksi:
1. Kauniin väriset lakanat.
2. Hiljaisuus kotona. 
3. Taimien sinnikäs kasvu.



4. Hiusten kasvaminen.
5. Puhtaan pyykin tuoksu.
6. Lapsi muisti (poikkeuksellisesti) palauttaa kokeen ajoissa opettajalle.  


 

7. FB-kirpparilta on tulossa paketti, jota odotan kovasti!
8. Ystävällinen ja hirmu avulias kirjastontäti 


9. Tuleva reissu kahden rakkaan 
ystävän kanssa
10. Lopultakin vappuun löytynyt kiva ja hyvä perinne (yhdessä vapputapahtumassa vapaaehtoisena töissä)


 

11. Päiväunet
12. Kahvi. Aina.
 


Olispa kiva kuulla teidän listat?
Iloa,
-rosalia

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Blogin ulkonäöstä



Ihanaa, kun vielä koko ajan oppii tästä bloggaamisesta uutta! On älyttömän paljon hyviä blogeja, ja sivustoja, joista saa tästä aiheesta lisää tietoa. Tämä on ehkä teille kaikille muille aivan tuttua, mutta itse olen vielä aivan "liisana ihmemaassa". Mulla on tosiaan ollut blogin rääpäle aiemminkin, ja silloin en ainakaan löytänyt tai ymmärtänyt pahemmin googlailla aiheesta.

Kiitos myös taas kommenteista, ne ilahduttaa joka kerta! Ja tervetuloa uusille seurailemaan mun blogihöpöttelyjä :) 


 Mun tekis mieli myös muuttaa tätä blogin koko ulkomuotoa, en tiedä mikä lie virallisesti. Siis tätä pohjaa, tätä mallia. Otin jo aiemmin pari vanhaa, isompaa kuvasysteemiä pois. Tuli minusta paljon kivempi, yksinkertaisempi. Mutta noita muita muutoksia nyt vielä mietin, kun en oikein tiedä, jos meneekin aivan kaaokseksi, enkä tykkääkään. Kääk. Sopii esittää mielipiteitä! ;) Ja ideoita ja vinkkejä ja kaikkee.



Olin Helsingissä töissä käymässä, ja toivoin että olisin ehtinyt ulkoiluttaa kameraa siellä, mutta kokousaikataulusta oli nyt tehty niin tiukka, ettei ehtinyt. Oli kyllä aika harmaa kelikin, niin ei ollut ehkä ihan paras muutenkaan. Kaikkineen oli kyllä mukava päivä. Maisemanvaihto tekee mulle hyvää -jopa töiden merkeissä. 

 


Tein sitten tällaisen "kevään viimeiset tulppaanit" -pläjäyksen Helsingin katukuvien sijasta, näköjään. Siis, 
 Värikkäitä ja valoisia ajatuksia Sinulle lähettääpi

-rosalia 



ai juu, pakko tunnustaa, että maalaisjuntti kävi myös vaatekaupassa. Tykkään joistakin  Gudrun Sjödenin vaatteista, ja nyt nappasin mukaani neuletakin, joista mulla on krooninen pula. Ette saa kertoa miehelle!;)

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

kaislaretriitti


Bloggaaminen on nyt (JO!!!) aiheuttanut sen, että olen taas entisestään innostunut kuvaamisesta. Olen jo aiemmin ollut ajoittain hyvin kiinnostunut kuvaamisesta, mutta viime kuukausina se on jotenkin ollut taka-alalla. Erityisesti luonnon erilaisten yksityiskohtien kuvaaminen rauhoittaa itseäni kovasti. Yhdenlaista retriittitoimintaa :)



Tänään olin menossa yhteen tapaamiseen, ja tiesin, että kirpparipöydän siivottuani mulle jää vähän aikaa. Lähdin yhdelle rannalle pienelle kävelylle kameran kanssa, ja voi että olikin kaunista! Jäät on täällä meillä lähteneet toisista paikoista jo ajat sitten, mutta tällä rannalla ne tekivät juuri lähtöä.



Veneet olivat vielä näennäisesti aivan unilla, mutta jotenkin tuo auringonvalo tuntui jo paljastavan, että kohta ensimmäinen kuopsuttelija saapastelee rantaan ja tähyää pientä lenkkiä.


Sitten vasta huomasin kaislat!
Ja valon. Melkein kuin merellä! 
Ja jäät pohtivat ujona, että kyllä kait me tästä nyt sitten mennään... 



Uskomaton herkkyys ja kuitenkin voimakas kauneus, noissa muutamassa kaislassa.

Kyllä täytyy taas tietoisemmin avata näitä silmiä. Ja poiketa vähän polulta, ettei jää nämä retriittihetket väliin.

Missä sun mieli rauhoittuu?

Mulla hengitys syveni tässä hetkessä,
taas tovin verran jaksaa.


Kaisloja viikkoosi,

-rosalia 

ps. aloittelijan hommia: 
<a href="https://www.bloglovin.com/blog/18860681/?claim=3rqv2bhrxhg">Follow my blog with Bloglovin</a>

lumisateita ja suurenevia kahvikuppeja



Huomaan, että aivan väkisin
meinaa mennä mieli harmaaksi, kun tuo keli on tuollainen! Yleensä en koskaan purnaa ilmoista, koska sää nyt todellakin on yksi niistä maailman asioista, joihin en voi vaikuttaa. Mutta kun kahtena huhtikuun loppupuolen päivänä olen katsellut tosi sakeaa lumisadetta, niin positiivisuus on ollut vähän haparoiden löydettävissä.

Siksipä kai rosalian runotkin 
tänään oli hiukan synkkä:



Olen ollut nyt erityisen täyden kalenteri orjana kuluneen viikon. Olen saavuttunut kivoja, isoja juttuja, mutta ollut myös aivan rättiväsynyt. Onneksi ensi viikko on edes vähän tyhjempi, vaikka deadlinet sielläkin kurkistelee.
 





Myös yksi lapsista on vuorostaan aiheuttanut harmaita hiuksia. Miten ihminen voikaan olla toisina hetkinä aivan syötävän suloinen, ajatteleva pieni poika, mutta toisina hetkinä aivan vihoviimeisen hermostuttava?? Kun aivan oikeasti tuntuu, etten vain ymmärrä? No, oma rajallisuus pysyy ainakin kirkkaana mielessä. Ja tuon lapsen kanssa on lopulta aina hyvä jutella, on sangen analyyttinenkin, sille päälle sattuessaan.

Ja sitten taas hoksaan, että, niijjjooo, sitähän itsekin olen ja toimin, juuri täsmälleen näin! Osaan olla oikein kiva ja mukava (ihan nättikin joskus), mutta ei ole ollenkaan kovin vaikeaa muistaa niitäkin hetkiä, kun peilistä katselee 13-vuotias kaikkitietävä ja totaalisen joustamaton ... henkilö. Sitä vaan unohtaa ehkä, että lapsetkin ovat ihan vaan tavallisia ihmisiä. <3





Onneksi huomisen kohdalta kalenteri on oikeastaan melkein tyhjä. Otin kirpparipöydän, sitä täytyy hiukan käydä siivoilemassa ja täydentelemässä. Kirppareista voisinkin hei tehdä oman postauksen joskus! Meillä kirpparit ovat olleet jonkunmoinen osa tätä lapsiperhe-elämää. Tosin vähenemässä määrin, kun lapset kasvavat.

Hyvää yötä ja leppoisaa sunuuntaipäivää!
Ai juu, ihana kun olette kommentoineet!

-rosalia

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

ikkunoista ja kuvaamisesta


Arvelen, että silloin tällöin tulen tekemään postauksen, joissa on lähinnä kuvia. Vaikka ne ei aina ole teknisesti laadukkaita, niin usein niihin sisältyy jotain yleisesti kaunista tai sitten mulle henkilökohtaisesti sangen tärkeää. Ja kun tämä nyt sattuu olemaan mun blogi, niin teen itselleni uskollisesti :) Se lienee aina se paras tapa.
 

Sillä tyylillähän sitä parhaiten jaksaa.Olen
 ehtinyt lueskella aika monia blogeja, ja todellakin huomaan nyt sen, että tämä bloggaaminen on ihan monillekin työtä, tai ainakin osittain. Se aiheuttaa monenlaista ajatusta. Miettii omalla kohdallaan sitä asiaa, että ketä varten tätä teen, mihin tällä pyrin. Kauanko jatkan, jatkanko samalla tavalla vielä vuoden kuluttua.
 


 Olen huomannut kuvaavani paljon ikkunoita. Siihen on varmaan monia syitä, useimmat tiedostamattomia. Minulle kuvissa mielenkiintoista on valo, ja sitähän ikkuna aina päästää sisälle, milloin enemmän, milloin vähemmän. Tykkään vanhoista rakennuksista, ja niissä on usein kauniit, vaikka toisinaan elämää nähneet ikkunat.
 


Äsken kuvia selaillessani huomasin myös, että ikkunakuvat ovat käteviä siinä mielessä, että kun ei ole ihmisiä, ei yleensä tarvitse miettiä, voinko julkaista tämän. Usein tulee hieman paljastaneeksi, missä sitä on seikkailtu ;)


Ikkunat ovat myös hyviä pitämään salaisuuksia. Näistäkään kuvista ei välttämättä tiedä, missä yksi lapsista oli mahataudissa, ja missä sain juoda kahvikupillisen rauhassa nautiskellen.
 

Kiva kun kävit, valoisia päiviä toivottelee
 
-rosalia

perjantai 14. huhtikuuta 2017

muna on kanaansa viisaampi



Tänään on ollut aikas leppoisa päivä, ja se oli kyllä tarkoituskin! Aika tiivistähän se  arki taitaa itse kullakin olla, niin relaamisen jalo taito täytyy oikeastaan aina vähän etsiä vapaiden alkaessa. Kävin kävelyllä. Jylhiltä näytti nuo tutut maisemat. Erikoinen roikkuvan lumisateen ja eteenpäin puskevan kevään aiheuttama valo. 


Olen viime päivinä jonkun verran miettinyt (taas!) sitä, että tässä perhepelin arkisessa tiimellyksessä on vain kuunneltava omaa jaksamista, ja tosi herkällä korvalla. Minun oma jaksaminen -otsikon alle kuuluu viiden perheenjäsenen asiat. Eräänä iltana nimittäin esikoiseni, joka ei vielä ole kovin vanha, mutta sangen viisas jo, totesi itse olevansa tosi väsynyt, ja kaipaavansa sellaista aikaa viikonloppuun, kun voi vaan olla. Huomasin, että minusta olisi pitänyt suorittaa harrastuksia paremmin, mutta (hyvin tunnollinen) lapseni tunnistaa rajansa paremmin. Se on melkoisen hieno taito! Niinpä yksi partiotapahtuma jää väliin ja varmasti hyvä niin. Voi kunpa olisin yhtä viisas kuin lapseni!
 



 Minun lähelläni on paljon murhetta. Siis monella läheisellä. Yritän luottaa siihen, että usein se riittää, kun kuuntelen. Lienee inhimillistä, että haluaisi tehdä paljon enemmän. Aina ei vain voi. Minä kuuntelen tavattoman monenlaista musiikkia. Yksi sanailija-suosikkini on Jukka Poika. Kivisiä polkuja miettiessä mieleen nousi tämä ralli:

Elämäs' on taistelun arvoinen, 
oi, rakas veljeni muistathan sen?  
Jokainen polku ja jokainen tie, 
kivinen olkoon, mutta eteenpäin vie.  
Joo, se on taistelun arvoinen, 
oi, rakas siskoni muistathan sen?
Jokainen hetki on lahja, 
oli vaan kansi tai pohja.
-Jukka Poika


Oikein hyvää ja auvoisaa pääsiäisen aikaa Sinulle! Lököisiä päiviä ja 
paljon suklaata ;)
-rosalia
ps. tervetuloa lukemaan mun höpsötyksiä, kiitos kun käytte jättämämässä viestejä, rohkaisee roppakaupalla! <3

tiistai 11. huhtikuuta 2017

rauhallinen jälkikirjoitus

Jälkikirjoitus... perheeni pölähti paikalle,  kaupasta ja ulkoilemasta.

Nyt. Yksi soittaa soittoläksyjään, ihan keskittyneesti.
Toinen lajittelee lusikoita haarukoita veitsiä tiskikoneesta laatikkoon.
Kolmas ja neljäs keskustelevat oikein kauniisti jalkapallojen teknisistä ominaisuuksista.
Kaikki neljä antavat minun kököttää yksin tietokoneella, naputtaa omiani. Kukaan ei kysy, miksi teen niin, miksen jo tule.



Lamppu syttyy. Kamalan usein syyllisyys nousee sisältäni, aivan vain itsestäni. Pitäisi laittaa pyykkiä, pitäisi laittaa tiskejä, voisi laittaa kesäkukan taimia lisää. Pitäisi ja voisi ja kyllä varmaan kannattaisi ja olisi järkevää. Laitan silmät kiinni ja kuuntelen arkeani, joka tällä(kin) nimenomaisella sekunnilla on tosi kaunista.

-rosalia

portfolioista ja muista kirjoituksista



Hohhoijaa. Nyt jo meinaa iskeä bloggarin
sanattomuus. On ollut tosi kiireistä viikon ajan, ja sittenhän tämä tämmöinen kaikki, pientäkin luovuutta "vaativa" jää. 
En hitsi vieköön nyt luovuta!


Näissä hulabaloo-hetkissähän sitä rauhoittumista ja pysähtymistä juuri tarvii. Mulle kirjoittaminen on just sitä. Hetken hengähdys. Syvempi hengitys.

 



Olen opiskeluun liittyen joutunut tekemään itsestäni kertovan cv-tyyppisen lärpäkkeen. Voi kamala, kuinka vaikeaa! Osaan kyllä toki tehdä asiallisen cv:n, mutta tämä oli vapaamuotoisempi portfolio, jossa ideana oli kertoa myös muista hyvistä puolistaan kuin vain ihan "kylmä osaaminen". Toisaalta, sitten kun vain päätin täysin kritiikittömästi kirjoitella kaikkea maan ja taivaan väliltä, niin saahan siihen paperille kaikenlaista. Ja lopulta, on ihan varmaan terveellistä katsella välillä itseään oikein positiivisin silmälasein. Hyvin epäsuomalaisesti.





Olen parin viikon aikana saanut parilta taholta kannustusta kirjoittamiseen. Se on tuntunut tositosi mukavalta, kun kirjoittaminen on itselle usein jotenkin suorastaan terapeuttista tai puhdistavaa. Ihana kuulla, että se on tuottanut vieläpä jollekulle toisellekin iloa. Tulee kovin kiitollinen olo!
 




Vielä vähän edelliseen sohvaperunapäivitykseeni liityen, tämän kirjoittamisen alku on hiukkasen samanlaista kuin lenkille lähtö. Huokailuttaa ja tuntuu, ettei ole energiaa mihinkään. Sitten sitä kuitenkin aloittaa ja lopussa seisoo hyvä mieli. Tai ainakin parempi.

-rosalia

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

sohvaperuna sekosi


Ajattelin tässä iltapuhteeksi tuoda vielä
yhden ison ilonaiheen tänne blogiini. Nimittäin liikunta! Olen joskus (moooonta vuotta sitten) juossut jopa puoli-
maratonin, mutta sen jälkeen juoksu on vain jotenkin hiipunut. Olen kyllä aina jossain muodossa harrastanut pienimuotoista  liikuntaa, mutta nyt taas aivan uusi innostus! Jee.

Kaverini (itse asiassa useampikin tahoillaan) on hehkuttanut sohvaperunan juoksukoulua. 
On kuulostanut ihan mukavalta, juu. No, nyt yksi tuttu oli kuitenkin aivan superinnostunut. Hän ei ole milloinkaan aiemmin juossut, ja tuon ohjelman myötä innostunut aivan valtavasti. Ideana siis on, että aivan nollasta lähtevä peruna pystyy muutaman viikon, tarkemmin sanottuna kuuden viikon, jälkeen käymään 5km lenkillä. Siis juoksulenkillä!



No, meikäläinenhän sitten tulosti lappusen ja aloin tehdä täsmälleen ohjeen mukaan, oikeasti poikkeuksellista... ja jännä kyllä, se, että käy pienillä lenkeillä usein, on ollut erittäin tehokas kunnon kohottaja! Helmikuussa aloitin, ja silloin pukemiseen tuntui menevän enemmän aikaa kuin parin minuutin lenkkiin.

Nyt olen menossa viikossa numero 8, ja eilen juoksin 6km putkeen ja kävelin sen päälle 4km. Ja on niin niin kivaa! Tähtäimessä on siis 11 viikon jälkeen kympin juoksu. Ja tokihan se nälkä kasvaa juostessa, ja mielessä siintää taas joskus jaksaa se puolikaskin. Mutta nyt nautiskelen tästä vaiheesta aivan täysin!


On kyllä mahtava huomata, kuinka toisen ihmisen innostus tarttuu! Sain yhden ystävänikin puhuttua tähän perunamaahan mukaan, ja nyt tsemppaamme toisiamme. Hänellä on kanssa jossain hamassa menneisyydessä yksi puolikas takana, mutta sen jälkeen ollut "hiljaisempaa"... 😉 On nimittäin niin, että vaikka kuinka joskus olisit juossut puolikkaan, niin ei se kunto vuositolkulla säily. Mutta sitä palkitsevampaa tämä on nyt ollut.

Eläköön innostajat!
Kuka mistäkin innostuu,
se on aina huikea tunne, kun
joku asia vain vie mukanaan. 
Ja antaa voimia.
Lähetän täältä positiivisia ja
innostuneita tuulia
Sinulle!

-rosalia

maanantai 3. huhtikuuta 2017

ystäviä ja norsuja



Eilen törmäsin hankalaan tilanteeseen.
Törmäsin siis sattumalta muutamaan ihmiseen, joiden kanssa olen huomannut väsähtäväni -ja pahasti. Tilanne vain tuli eteeni ja oli tietysti elettävä. Olin ystävän kanssa
liikkeellä, ja "muutama" sana tuli sitten 
jälkikäteen asiasta vaihdettua.

Myöhemmin soitin vielä toiselle ystävälleni, ja kerroin tapahtuneesta. Hän oli aivan järkyttynyt, kun kerroin tilanteesta ja siinä käydystä keskustelusta. Itse olin järkyttynyt lähinnä omasta ahdistuksestani, vaikka olen tosiaan yleensä erittäinkin korrekti ja jaksan oikein hyvin olla ihmisten kanssa.

Olin ja olen edelleen erittäin kiitollinen siitä, että sain "peilata" tuntojani ystäväni kanssa. Kun omassa elämässä on asioita, joiden kanssa on pärjättävä, ja niiden kanssa on opittava elämään. On kuitenkin valtava rikkaus, kun vanha ja luotettava ystävä muistuttaa, mistä olen tullut ja kasvanut, mitä olen läpikäynyt. Kertoo, että kyllä, on hienoa, että pärjäät, mutta, on normaalia, ettet aivan kaikkea meinaa jaksaa.




Tarkoitukseni ei nyt ollut moittia kyseisiä ihmisiä, eikä edes marttyroida itseäni, vaan nimenomaan kiittää ystävistä! Se on minulle aivan valtava asia, että saan aidosti jakaa luotettavien ihmisten kanssa myös niitä elämän kuhmuisia juttuja. 
Isoja ja pieniä.

 Kävin tänään kaupassa. Tällaiset asiat saavat minut aivan pöhkönä ilahtumaan. Norsut kauppakassissa, ja vielä ekologiseen muotoon puettuna! Aijjjettä tykkään.



Olen muuten huomannut, että täällä käy joku lukemassa näitä höpinöitäni! Vähänkö kiva homma, kiitos siitä!
Mukavaa viikon alkua! 💙

-rosalia