sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

hiljainen ystävyys



Liika on liikaa. Se vain on niin, joskus.
Joillekin. Tälläkin hetkellä minun elinpiirissäni on pari tapausta, joista olen selkeästi sitä mieltä, että heidän elämänsä on liian raskasta. Haluan kuunnella, haluan osata lohduttaa. En osaa. Jaksan kyllä, mutta en osaa muuta, kuin olla hiljaa ja kuunnella. 
 

Sanotaan toki, että pelkkä kuunteleminen auttaa. Ja kyllä, kun toisen elämä on aivan levällään, se hiljaa oleminenkin on vaikeaa. Todellakin tekee mieli lohduttaa, eli kääntää sonta näennäisesti hyväksi. Eihän se niin miksikään muutu. Korkeintaan siinä yritän oman mieleni kääntää kestämään kaiken. Ja se on kuitenkin toisen arkea. Välillä on tosi vaikea ymmärtää, miksi joidenkin elämä saa mennä niin vaikeaksi? 

Ne kysymykset, jotka ensimmäisenä tekee mieli huutaa ulos, onkin ne, jotka on nieltävä. Ratkaisuehdotukset tuntuvat höpöjutuilta, huumorikin vähän kankeaa. 

Kun kulissit kaatuu, niin ydin on paljaana.
Mitä ikinä käy, ystävyys jää voimaan, 
mitä ikinä käy, ystävyys jää.
 -Tuure Kilpeläinen 

Se se on tässä päässä soinut viime päivinä. JOtenkin jännää, että ihan vasta muutama päivä sitten kirjoitin tästä ystävyydestä, joka on melkein mulle kuin perheenjäseniä. Kunpa sitä olisi viisaampi sisko 💕


Oppia ikä kaikki. Pidetään hyvästä kiinni!
-rosalia

2 kommenttia:

  1. Oikeassa olet; joskus pitää vain olla ja kuunnella ystävän rinnalla. Samaa olen monesti itsekin ihmetellyt, miten joidenkin elämään tulee raskaita asioita enemmän kuin tarpeeksi, ja joillakin tuntuu elämä soljuvan kevyesti koko ajan (lähes). Voimia ja viisautta sinulle noiden "vaikeiden" ystävyyksien kanssa!

    VastaaPoista