torstai 22. kesäkuuta 2017

uusia ajatuksia ja pieni impro


 Ihan vain aloitan. Täytyy ennen reissua vielä päivittää. Yleensä lähdetään heti johonkin reissuun, kun molemmat perheen aikuiset on lomalla, mutta nyt parin käytännönasian takia on pakko varata matka niin, että vasta myöhemmin lähdetään, niin pieni matkakuumekin ehtii tulla. ihan hauskaa!

Sain ison opiskelujutun valmiiksi, olen siitä tositosi iloinen! Olen tässä, ihan oikeasti aikuisena, ainakin haaveillut uuden oppimisesta. Nyt siihen avautui mahdollisuus. En vielä tiedä, mihin tämä johtaa, johtaako yhtikäs mihinkään, mutta ainakin suunta on selkeä. Uuden oppiminen avaa aina jollain lailla mieltä muullekin uudelle. Virkistää. Tulee sellainen olo, että on vaihtoehtoja, mahdollisuuksia, ellen itse seiso niiden tiellä.


Kiitos kommenteista viime postaukseeni! 💔 Meinaa oikeasti sydän särkyä, kun läheiset on niin tiukilla. Jääpähän oma turha narina ja napina hetkeksi vähemmälle.

Pääsin muutama päivä sitten harjoittelemaan illalla. Oli ihana valo, josta syntyi linkin improvisaatio. Mun mieli rauhoittuu soittamisesta, mistä sun?  

Valon leikkiä toivon sinunkin elämääsi. Ja hyvää juhannusta, kohtahan se jo on!

-rosalia
 


sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

hiljainen ystävyys



Liika on liikaa. Se vain on niin, joskus.
Joillekin. Tälläkin hetkellä minun elinpiirissäni on pari tapausta, joista olen selkeästi sitä mieltä, että heidän elämänsä on liian raskasta. Haluan kuunnella, haluan osata lohduttaa. En osaa. Jaksan kyllä, mutta en osaa muuta, kuin olla hiljaa ja kuunnella. 
 

Sanotaan toki, että pelkkä kuunteleminen auttaa. Ja kyllä, kun toisen elämä on aivan levällään, se hiljaa oleminenkin on vaikeaa. Todellakin tekee mieli lohduttaa, eli kääntää sonta näennäisesti hyväksi. Eihän se niin miksikään muutu. Korkeintaan siinä yritän oman mieleni kääntää kestämään kaiken. Ja se on kuitenkin toisen arkea. Välillä on tosi vaikea ymmärtää, miksi joidenkin elämä saa mennä niin vaikeaksi? 

Ne kysymykset, jotka ensimmäisenä tekee mieli huutaa ulos, onkin ne, jotka on nieltävä. Ratkaisuehdotukset tuntuvat höpöjutuilta, huumorikin vähän kankeaa. 

Kun kulissit kaatuu, niin ydin on paljaana.
Mitä ikinä käy, ystävyys jää voimaan, 
mitä ikinä käy, ystävyys jää.
 -Tuure Kilpeläinen 

Se se on tässä päässä soinut viime päivinä. JOtenkin jännää, että ihan vasta muutama päivä sitten kirjoitin tästä ystävyydestä, joka on melkein mulle kuin perheenjäseniä. Kunpa sitä olisi viisaampi sisko 💕


Oppia ikä kaikki. Pidetään hyvästä kiinni!
-rosalia

torstai 15. kesäkuuta 2017

jaksaako kirjoittaa -vieläkin?


Olen viime aikoina kirjoittanut opiskeluihin liittyen melko paljon. On ollut jännä huomata, että kirjoittaminen ikään kuin ruokkii itse itseään. Eli, vaikka luulisi, ettei enää jaksa tänne blogin puolelle kirjoittaa yhtikäs mitään, niin se kirjoittamisen flow kantaakin myös tänne! 


 Olen lukenut tuollaista Jonssonin iki-ikivanhaa kirjaa, ja siinä on ollut itseasiassa aika hyviä pointteja ja joitakin harjoituksia. Olen myös pystynyt lukemaan sitä epäjärjestyksessä, mihin en siis kykene koskaan, oikeasti juuri koskaan. Eli lukenut lukuja loppupäästä, ja sitten vasta palannut alkupuolen lukuihin, joissa on tiettyjä harjoitteita kirjoittamiseen.

Myös joitain hauskoja juttuja, harjoituksia,  tajusin tehneeni, ihan vain intuitiolla jo aiemmin. Oli silmiä avaavaa lukea, kun joku toinen on ihan tietoisesti laittanut kyseiset asiat kirjaan asti!



Vaikka tämä blogin kirjoittaminen on mulle aivan täysin vapaaehtoista ja teen vain siksi, kun tykkään ja haluan, niin ryhdikkäällä päätöksellä, että nyt on aikaa, nyt kirjoitan, niin sitä tekstiä myös syntyy.
Välillä sitä varmaan kuormittaa luovuutta "vaativia" tilanteita ja asiota  ihan liiallisella inspiraation odottamisella. Tekevälle sattuu, huonoja, mutta hyviäkin asioita!



 Kuvat on edelliseltä Italian matkaltamme. Tänä kesänä ollaan menossa pieneen ranskalaiseen kylään. Jossain vaiheessa ehkä sitten sieltä jotain makupaloja, kuvien muodossa nyt ainakin.


Eipäs tässä kummempia, luovia ja
leppoisia päiviä sitten vaan!

-rosalia

tiistai 13. kesäkuuta 2017

arkisia avainsanoja


Meillä elämä on vielä kahtiajakoista. Koululaiset lomailevat, aikuiset puurtavat vielä arkiradalla. Se aiheuttaa tiettyä hermon kiristymistä, kun allekirjoittanut tekee paljon hommia kotoa käsin, ja työrauhan käsite on viime aikoina ollut hieman horjuvaa... no, etuoikeutettua, kun kuitenkin kohta tietää pääsevänsä lomalle koko rakkaan konkkaronkan kanssa, useammaksi viikoksi!

  
Kuitenkin se jonkinmoinen kesä on jo täällä. Ihanaa, kun on jo ollut mekkokelejäkin, vaikka eilen kyllä tuntui, että nyt tarvitaan kohta Nooan arkki!


Perhe. Isommassa mittakaavassa lasken siihen lähimmät ystäväni, melkeinpä nykyään jo huomaamatta. Minulla ei ole oikeita, biologisia siskoja, mutta oikeastaan muutama niin sydänystävää, pitkän pätkän elämää jakaneita naisia, että he ovat mulle siskoja.

Samoin lasten serkuista olen aina vain iloisempi! Taakse jääneessä viikonvaihteessa meillä oli lasten kanssa mahdollisuus pitkästä aikaa viettää oikein kunnolla kolmen serkun kanssa aikaa, ja kylläpä muuten oli vauhdikasta, mutta kivaa!!!
 
 

Mulle kynä ja kirja, kaunokirjoitus erityisesti on avainsanoja tiettyyn luovuuteen. Luovaan kirjoittamiseen. Mutta vielä parempi, että joskus pystyy päästämään silläkin saralla irti omista rutiineistaan. Siihen tämä blogin raapustelu on oiva väline, minä kun olen sangen huono hahmottelemaan ensin käsin mitään. Siitä vaan, roiskaisu näppikselle, ja sitten myöhemmin mietitään... tiedän kyllä, että jotkut miettii paperille kaikenlaisia suunnitelmia. Hyvä heille 👍



Annoin itselleni luvan tällä kertaa valita muutama avainsanat, ihan vain intuition pohjalta. Mitkä avais tämän hetken tunnelmia? Hiukan samoin annoin noiden kuvien vain tulla tuolta arkistosta. Joskus on tosi luovuutta herättelevää tehdä sen kummemmin suunnittelematta. Antaa vain jonkun luovuuden tilan kautta virrata. Vähän niinkuin näppiksen kautta, mitä sylki suuhun toisi.

Monella lailla voi tehdä hyvin. Noin niinkun elämässä ylipäätään. Sitä olen enemmänkin miettinyt viime aikoina. Asioihin, ihmisiin, ilmiöihin ja puheenaiheisiin on meillä jokaisella oikeus ja lupa 
suhtautua eri tavoin. Se on joskus tosi vaikeaa. Varsinkin tuo (tämä) somemaailma tuntuu kääntävän vain ääripäät mahdollisiksi. Kuitenkin iso osa ihmisistä töröttää mielipiteineen siinä ilmiöiden puolivälissä.
Luulisin.

Koivuntuoksua sulle!
-rosalia 


 

maanantai 22. toukokuuta 2017

luovuus kalenterin alla


Anteeksi, tiedän kyllä vallan hyvin, 
ettei blogiaan -uudehkoa vallankaan- saa
kohdella tällä tavoin. Läiskäisen tuohon alle anteeksipyyntönä kuvan, joka ehkä kertoo jotakin tilanteestani. Olen jo vuosia sitten todennut, että "toukokuu on toinen joulukuu". Armottoman täynnä pientä mustaa piiperrystä, meikäläisen kalenterin sivut nimittäin. Sitten menin vielä loukkaamaan jalkani, ja venyneiden nivelsiteiden kanssa kuljen vieeeeeläkin hitaammin. Huoh!


Kyllä se tästä taas.
Voimia ja virtuaalihaleja samoissa tunnelmissa kulkeville!

Moi,
rosalia 💓

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

... joo joo, ollaan me jo hereillä!

Kävin pihalla kameran kanssa, tsekkailin mitä mun ulkolapsille kuuluu 😀 Kyllä ne kaverit siellä sitkeästi yrittää hoitaa oman hommansa!

Narsissit suoristi ryhtiään sotkun seassa. "Joo joo, kyllä me tullaan täältä..."


Vuorenkilpi ei ole ollenkaan suosikkini, mutta nyt oli mukava tavata hänetkin. Mikä hyvänsä on parempi kuin lumikasa.



 


Isomaksaruoho tähtää vasta loppukesän bileisiin, ja kiskoi vielä ruskeita lehtiä niskaansa. "...no ehtiihän sitä, älä nyt rapistele sen kameras kanssa siinä..."
 

Kaupalliset, purkkiin isketyt narsissit leuhki portailla "me siis selvittiin siitä kuudennestakin lumisateesta...tai no oltiin me pari yötä sisälläkin, mut siis kuitenki..."



Syreenit katselivat jo ujoina taivaalle. "Me kyllä ollaan täällä ihan valmiina, meitä sais mielellään kuvata...."





Valoa päivääsi!
-rosalia

perjantai 28. huhtikuuta 2017

tusina arkisia ilonaiheita, huhtikuussa

Tänä arkisen harmaana, huhtikuisena aamupäivänä olen ehtinyt ilahtua näistä. Esimerkiksi:
1. Kauniin väriset lakanat.
2. Hiljaisuus kotona. 
3. Taimien sinnikäs kasvu.



4. Hiusten kasvaminen.
5. Puhtaan pyykin tuoksu.
6. Lapsi muisti (poikkeuksellisesti) palauttaa kokeen ajoissa opettajalle.  


 

7. FB-kirpparilta on tulossa paketti, jota odotan kovasti!
8. Ystävällinen ja hirmu avulias kirjastontäti 


9. Tuleva reissu kahden rakkaan 
ystävän kanssa
10. Lopultakin vappuun löytynyt kiva ja hyvä perinne (yhdessä vapputapahtumassa vapaaehtoisena töissä)


 

11. Päiväunet
12. Kahvi. Aina.
 


Olispa kiva kuulla teidän listat?
Iloa,
-rosalia

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Blogin ulkonäöstä



Ihanaa, kun vielä koko ajan oppii tästä bloggaamisesta uutta! On älyttömän paljon hyviä blogeja, ja sivustoja, joista saa tästä aiheesta lisää tietoa. Tämä on ehkä teille kaikille muille aivan tuttua, mutta itse olen vielä aivan "liisana ihmemaassa". Mulla on tosiaan ollut blogin rääpäle aiemminkin, ja silloin en ainakaan löytänyt tai ymmärtänyt pahemmin googlailla aiheesta.

Kiitos myös taas kommenteista, ne ilahduttaa joka kerta! Ja tervetuloa uusille seurailemaan mun blogihöpöttelyjä :) 


 Mun tekis mieli myös muuttaa tätä blogin koko ulkomuotoa, en tiedä mikä lie virallisesti. Siis tätä pohjaa, tätä mallia. Otin jo aiemmin pari vanhaa, isompaa kuvasysteemiä pois. Tuli minusta paljon kivempi, yksinkertaisempi. Mutta noita muita muutoksia nyt vielä mietin, kun en oikein tiedä, jos meneekin aivan kaaokseksi, enkä tykkääkään. Kääk. Sopii esittää mielipiteitä! ;) Ja ideoita ja vinkkejä ja kaikkee.



Olin Helsingissä töissä käymässä, ja toivoin että olisin ehtinyt ulkoiluttaa kameraa siellä, mutta kokousaikataulusta oli nyt tehty niin tiukka, ettei ehtinyt. Oli kyllä aika harmaa kelikin, niin ei ollut ehkä ihan paras muutenkaan. Kaikkineen oli kyllä mukava päivä. Maisemanvaihto tekee mulle hyvää -jopa töiden merkeissä. 

 


Tein sitten tällaisen "kevään viimeiset tulppaanit" -pläjäyksen Helsingin katukuvien sijasta, näköjään. Siis, 
 Värikkäitä ja valoisia ajatuksia Sinulle lähettääpi

-rosalia 



ai juu, pakko tunnustaa, että maalaisjuntti kävi myös vaatekaupassa. Tykkään joistakin  Gudrun Sjödenin vaatteista, ja nyt nappasin mukaani neuletakin, joista mulla on krooninen pula. Ette saa kertoa miehelle!;)

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

kaislaretriitti


Bloggaaminen on nyt (JO!!!) aiheuttanut sen, että olen taas entisestään innostunut kuvaamisesta. Olen jo aiemmin ollut ajoittain hyvin kiinnostunut kuvaamisesta, mutta viime kuukausina se on jotenkin ollut taka-alalla. Erityisesti luonnon erilaisten yksityiskohtien kuvaaminen rauhoittaa itseäni kovasti. Yhdenlaista retriittitoimintaa :)



Tänään olin menossa yhteen tapaamiseen, ja tiesin, että kirpparipöydän siivottuani mulle jää vähän aikaa. Lähdin yhdelle rannalle pienelle kävelylle kameran kanssa, ja voi että olikin kaunista! Jäät on täällä meillä lähteneet toisista paikoista jo ajat sitten, mutta tällä rannalla ne tekivät juuri lähtöä.



Veneet olivat vielä näennäisesti aivan unilla, mutta jotenkin tuo auringonvalo tuntui jo paljastavan, että kohta ensimmäinen kuopsuttelija saapastelee rantaan ja tähyää pientä lenkkiä.


Sitten vasta huomasin kaislat!
Ja valon. Melkein kuin merellä! 
Ja jäät pohtivat ujona, että kyllä kait me tästä nyt sitten mennään... 



Uskomaton herkkyys ja kuitenkin voimakas kauneus, noissa muutamassa kaislassa.

Kyllä täytyy taas tietoisemmin avata näitä silmiä. Ja poiketa vähän polulta, ettei jää nämä retriittihetket väliin.

Missä sun mieli rauhoittuu?

Mulla hengitys syveni tässä hetkessä,
taas tovin verran jaksaa.


Kaisloja viikkoosi,

-rosalia 

ps. aloittelijan hommia: 
<a href="https://www.bloglovin.com/blog/18860681/?claim=3rqv2bhrxhg">Follow my blog with Bloglovin</a>

lumisateita ja suurenevia kahvikuppeja



Huomaan, että aivan väkisin
meinaa mennä mieli harmaaksi, kun tuo keli on tuollainen! Yleensä en koskaan purnaa ilmoista, koska sää nyt todellakin on yksi niistä maailman asioista, joihin en voi vaikuttaa. Mutta kun kahtena huhtikuun loppupuolen päivänä olen katsellut tosi sakeaa lumisadetta, niin positiivisuus on ollut vähän haparoiden löydettävissä.

Siksipä kai rosalian runotkin 
tänään oli hiukan synkkä:



Olen ollut nyt erityisen täyden kalenteri orjana kuluneen viikon. Olen saavuttunut kivoja, isoja juttuja, mutta ollut myös aivan rättiväsynyt. Onneksi ensi viikko on edes vähän tyhjempi, vaikka deadlinet sielläkin kurkistelee.
 





Myös yksi lapsista on vuorostaan aiheuttanut harmaita hiuksia. Miten ihminen voikaan olla toisina hetkinä aivan syötävän suloinen, ajatteleva pieni poika, mutta toisina hetkinä aivan vihoviimeisen hermostuttava?? Kun aivan oikeasti tuntuu, etten vain ymmärrä? No, oma rajallisuus pysyy ainakin kirkkaana mielessä. Ja tuon lapsen kanssa on lopulta aina hyvä jutella, on sangen analyyttinenkin, sille päälle sattuessaan.

Ja sitten taas hoksaan, että, niijjjooo, sitähän itsekin olen ja toimin, juuri täsmälleen näin! Osaan olla oikein kiva ja mukava (ihan nättikin joskus), mutta ei ole ollenkaan kovin vaikeaa muistaa niitäkin hetkiä, kun peilistä katselee 13-vuotias kaikkitietävä ja totaalisen joustamaton ... henkilö. Sitä vaan unohtaa ehkä, että lapsetkin ovat ihan vaan tavallisia ihmisiä. <3





Onneksi huomisen kohdalta kalenteri on oikeastaan melkein tyhjä. Otin kirpparipöydän, sitä täytyy hiukan käydä siivoilemassa ja täydentelemässä. Kirppareista voisinkin hei tehdä oman postauksen joskus! Meillä kirpparit ovat olleet jonkunmoinen osa tätä lapsiperhe-elämää. Tosin vähenemässä määrin, kun lapset kasvavat.

Hyvää yötä ja leppoisaa sunuuntaipäivää!
Ai juu, ihana kun olette kommentoineet!

-rosalia

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

ikkunoista ja kuvaamisesta


Arvelen, että silloin tällöin tulen tekemään postauksen, joissa on lähinnä kuvia. Vaikka ne ei aina ole teknisesti laadukkaita, niin usein niihin sisältyy jotain yleisesti kaunista tai sitten mulle henkilökohtaisesti sangen tärkeää. Ja kun tämä nyt sattuu olemaan mun blogi, niin teen itselleni uskollisesti :) Se lienee aina se paras tapa.
 

Sillä tyylillähän sitä parhaiten jaksaa.Olen
 ehtinyt lueskella aika monia blogeja, ja todellakin huomaan nyt sen, että tämä bloggaaminen on ihan monillekin työtä, tai ainakin osittain. Se aiheuttaa monenlaista ajatusta. Miettii omalla kohdallaan sitä asiaa, että ketä varten tätä teen, mihin tällä pyrin. Kauanko jatkan, jatkanko samalla tavalla vielä vuoden kuluttua.
 


 Olen huomannut kuvaavani paljon ikkunoita. Siihen on varmaan monia syitä, useimmat tiedostamattomia. Minulle kuvissa mielenkiintoista on valo, ja sitähän ikkuna aina päästää sisälle, milloin enemmän, milloin vähemmän. Tykkään vanhoista rakennuksista, ja niissä on usein kauniit, vaikka toisinaan elämää nähneet ikkunat.
 


Äsken kuvia selaillessani huomasin myös, että ikkunakuvat ovat käteviä siinä mielessä, että kun ei ole ihmisiä, ei yleensä tarvitse miettiä, voinko julkaista tämän. Usein tulee hieman paljastaneeksi, missä sitä on seikkailtu ;)


Ikkunat ovat myös hyviä pitämään salaisuuksia. Näistäkään kuvista ei välttämättä tiedä, missä yksi lapsista oli mahataudissa, ja missä sain juoda kahvikupillisen rauhassa nautiskellen.
 

Kiva kun kävit, valoisia päiviä toivottelee
 
-rosalia