sohvaperuna sekosi


Ajattelin tässä iltapuhteeksi tuoda vielä
yhden ison ilonaiheen tänne blogiini. Nimittäin liikunta! Olen joskus (moooonta vuotta sitten) juossut jopa puoli-
maratonin, mutta sen jälkeen juoksu on vain jotenkin hiipunut. Olen kyllä aina jossain muodossa harrastanut pienimuotoista  liikuntaa, mutta nyt taas aivan uusi innostus! Jee.

Kaverini (itse asiassa useampikin tahoillaan) on hehkuttanut sohvaperunan juoksukoulua. 
On kuulostanut ihan mukavalta, juu. No, nyt yksi tuttu oli kuitenkin aivan superinnostunut. Hän ei ole milloinkaan aiemmin juossut, ja tuon ohjelman myötä innostunut aivan valtavasti. Ideana siis on, että aivan nollasta lähtevä peruna pystyy muutaman viikon, tarkemmin sanottuna kuuden viikon, jälkeen käymään 5km lenkillä. Siis juoksulenkillä!



No, meikäläinenhän sitten tulosti lappusen ja aloin tehdä täsmälleen ohjeen mukaan, oikeasti poikkeuksellista... ja jännä kyllä, se, että käy pienillä lenkeillä usein, on ollut erittäin tehokas kunnon kohottaja! Helmikuussa aloitin, ja silloin pukemiseen tuntui menevän enemmän aikaa kuin parin minuutin lenkkiin.

Nyt olen menossa viikossa numero 8, ja eilen juoksin 6km putkeen ja kävelin sen päälle 4km. Ja on niin niin kivaa! Tähtäimessä on siis 11 viikon jälkeen kympin juoksu. Ja tokihan se nälkä kasvaa juostessa, ja mielessä siintää taas joskus jaksaa se puolikaskin. Mutta nyt nautiskelen tästä vaiheesta aivan täysin!


On kyllä mahtava huomata, kuinka toisen ihmisen innostus tarttuu! Sain yhden ystävänikin puhuttua tähän perunamaahan mukaan, ja nyt tsemppaamme toisiamme. Hänellä on kanssa jossain hamassa menneisyydessä yksi puolikas takana, mutta sen jälkeen ollut "hiljaisempaa"... 😉 On nimittäin niin, että vaikka kuinka joskus olisit juossut puolikkaan, niin ei se kunto vuositolkulla säily. Mutta sitä palkitsevampaa tämä on nyt ollut.

Eläköön innostajat!
Kuka mistäkin innostuu,
se on aina huikea tunne, kun
joku asia vain vie mukanaan. 
Ja antaa voimia.
Lähetän täältä positiivisia ja
innostuneita tuulia
Sinulle!

-rosalia

Kommentit

Suositut tekstit