riittävän vähän

Elän sangen kiireistä elämänvaihetta. Toisinaan tuntuu, että tämä vaihe onkin muuttunut elämäkseni. Joten, olisi varmaan hyvä osata suhtautua tähän kaaokseen jotenkin toisin. Vaikeaksi asian tekee varsinkin se, että olen aikamoinen suorittaja. En niinkään tyyppiä siivous-ekspertti ja kodinhengetär, vaan "aistinpas ympärillä elävien ihmisten mielialat ja yritänpäs saada kaikki hyvälle mielelle, mielellään pysyvästi" -tyyppiä. Arvannet, että hyvin sujuu...

Olen jo saanut sen verran monia elämänkokemusvuosia, että osittain tiedän, millaisista asioista tämä johtuu. Mutta kun se ei vielä riitä. Pitäisi oppia sulkemaan korvia ja silmiä toisinaan. Ja armahtaa itseään, minkä kerkiää! :)

Alla oleva teksti tiivistyi mielessäni tässä jokin aika sitten. Ihminen ei vain jatkuvasti taida jaksaa liian paljon?

Minulle tämä on yksi elämän vaikeita läksyjä. Iloitsen siitä, että olen saanut nyt työelämän suhteen helpomman jakson. Olen ehtinyt tuumailla paljon, mutta myös huomata, kuinka vaativa sitä itselleen joskus on. Olen onneksi toisia ihmisiä kohtaan paljon vähemmän vaativa! Huh, sentäs :)

Ollaanpas itsellemme kivoja, eiks? Olisko käytännön vinkkejä?

-rosalia